.: Gaiko

Gaiko-Ikk Van de Egmato

Synt. 15.11.2011
Kasvattaja: Egitte van Veghel,
Kennel Van de Egmato, Hollanti
Saapunut Suomeen 14.1.2012

Gaikon nimi on japania ja tarkoittaa "Diplomatiaa".
Lonkat: C/B
Kyynärät: 0/0
Lanneranka terve (epäviralliset selkäkuvat)

Gaiko Shikoku-Pedigreessa ja Facebookissa ;)

Perjantai 13.1.2012.
Kuinkas muuten.
Tuona päivänä viimein alkoi yhteinen taival koirani kanssa.
Päälle kaksikymmentä vuotta sain odottaa haaveeni toteutumista omasta shikokusta.

En häpeä myöntää, että alunperin kiinnostus japanilaisiin rotuihin heräsi Hopeanuoli-animen kautta. Olin 6- tai 7-vuotias kun sain tämän
animesarjan käsiini vuonna 1989, jolloin alkuperäiset vhs:t ilmestyivät suomeksi dubattuina ja leikattuina versioina.
Erityisesti sarjassa itseäni sykähdyttivät hurjat kannibaalikoirat, Kogat. Koirakirjoja kahlaamalla yritin ottaa selville mitä rotua kyseiset koirat edustivat. Monen monta koirakirjaa myöhemmin törmäsin sattumalta shikokuun. Siinäkö se etsimäni rotu viimein oli? Mielestäni ulkonäkö
täsmäsi harjaa lukuunottamatta, joten päädyin lopputulokseen, että shikokuja ne ovat (myöhemmin sarjan piirtäjä on sanonut, että Kogat ovat puhtaasti mielikuvituksen tuotetta, yhden huhun mukaan ne olisivat alunperin tarkoitettu shikokuiksi, mutta piirtäjä ei halunnut mustamaalata yhtä kotimaisista roduistaan).

Kasvattajalla © Van de Egmato

Yritin etsiä rodusta enemmänkin tietoa, mutta kirjaston kaikki koirakirjat läpi plärättyäni lopputulos oli vain rotumääritelmä. Internetin astuttua mukaan kuvioon tiedonhaku helpottui, noh, ainakin kuvia löytyi. Varsinaista rotutietoa oli kuitenkin hyvin vähän. Suomeksi ei mitään, englanniksi rotumääritelmä, ja japani ei suju mitenkäänpäin.
Koska tuntui liki mahdottomalta löytää shikokusta tietoa, saati päästä näkemään rotua elävänä, unohdin lapsuudenhaaveeni päälle vuosikymmeneksi, kunnes tutustuin akitoja harrastavaan ystävääni. Kerroin hänelle pitkäaikaisesta shikoku-haaveestani ja hän heitti bensaan tulitikun; "Sinun on saatava oma shikoku". Alkoi taas aktiivinen tiedonhaku, tälläkertaa tietoa löytyi enemmän kuin se rotumääritelmä eri kielillä.
Keväällä 2010 otin yhteyttä Egitte Van Vegheliin, Van de Egmato -shikokujen kasvattajaan, joka toi vuonna -97 ensimmäisen shikokun Japanista.
Kerroin Egittelle omasta koirakokemuksesta, jota oli kertynyt kahden hyvinkin erityyppisen sekarotuisen koiran verran, millaista koiraa olin hakemassa,
sekä pitkäaikaisesta haaveestani saada mustaseesami-värinen shikoku-uros.
Kyselin Egitteltä mm. hänen koiristaan, shikokun terveystilanteesta, rodun luonteesta ja käyttöominaisuksista. Rotu tuntui omalta.
Sähköpostittelu jatkui syksyyn, jolloin yksi pentue oli syntymässä. Egitte olisi tästä pentueesta varannut minulle mustaseesamiuroksen, mutta ikävä kyllä vielä tuolloin samankaton alla asusti koira-allergikko ex-siippa, joten koiran hankkiminen ei vielä ollut ajankohtaista. Jatkoimme kuitenkin sähköpostittelua kasvattajan kanssa ja pyysin häntä kertomaan minulle myös tulevista pentuesuunnitelmista.

Kasvattajalla © Van de Egmato

Syksyllä 2011 sain vihdoin kaipaamani uutiset; ensin ex-siippa ilmoitti, että on löytänyt oman asunnon ja muuttaisi pois parin viikon sisään, seuraavana päivänä sain ilmoituksen
pentuesuunnitelmista. Aika laahasi eteenpäin, kunnes sain valita kahden uroksen väliltä; black & tanin sekä punaseesamin. Valitsin punaseesamin.
Lähes samantien ryhdyin myös etsimään hotelleja Hollannista, sekä varasin matkat sekä minulle, että koiralle. Egitte hoiti Hollannin päässä koiralle tarvittavat toimenpiteet; madotukset, sirutuksen, lemmikkipassin sekä todistuksen, että koira ei ole ollut tekemisissä villieläinten kanssa. Rabies-vapaana maana koira ei tarvinnut rokotuksia sen ollessa alle 12-viikkoinen Suomeen saapuessa.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen vihdoinkin koitti lähtöpäivä. Perjantai 13. Kuinkas muuten? Vastoin kaikkia taikauskoja koko päivä meni ihan putkeen. Lentokammokin tuntui olevan tipotiessään ja Hollannissa en eksynyt kertaakaan, tavallaan. Hotelli vain tuntui olevan melkoisen piilossa, vaikka vajaan tunnin aikana olin siitä kävellyt ohi kerran jos toisenkin. Hotellihapuilun jälkeen kaikki meni täydellisesti. Pikavilkaisu Amsterdamista, jonka jälkeen junalla kohti Ossia hakemaan kauankaivattua koiraani.

Ensimmäinen yö hotellissa Amsterdamissa.

Ossiin saavuttaessa minut haettiin juna-asemalta ja pääsin paikanpäällä tutustumaan Egitten koiriin ja viimein myös omaan koiraani, Gaikoon.
Siinä se nyt oli. Pienen ihmisen eliniän aikainen haave, reilu 5-kiloinen hurja peto tappamassa pehmoapinaa siskonsa kanssa. Muutaman tunnin mielekkään jutustelun ja muutaman kahvilitran jälkeen lähdimme Gaikon kanssa kohti Amterdamia ja hotellia. Lento Suomeen oli
jo seuraavana päivänä.
Olin yllättynyt, kuinka Amsterdamin hälinä (olihan perjantai-ilta) ei tuntunut häiritsevän Gaikoa ollenkaan.
Vaikka Gaiko ei ollut pantaan eikä hihnaan tottunut, varsin tomerasti se seurasi minua hihnassa pitkin katuja kohti hotellia.

Alokas Gaiko valmiina sotaan! :) © Katja Valkonen

En tainnut nukkua silmäystäkään tuona perjantai-lauantai -välisenä yönä. Mielessä vain pyöri, että miten koira suhtautuu lentoon.
Olin selkeästi meistä kahdesta ainoa, joka moista stressasi. Yö meni rauhallisesti,
lattialta ei kuulunut inahdustakaan ja kun aamupissatuksen jälkeen menin itse aamupalalle ja palasin hotellihuoneeseen, vastassa oli iloisesti häntäänsä heiluttava pikkushikoku. Pakkaamisen jälkeen oli aika suunnata kohti lentokenttää ja yhteistä tulevaisuutta.

Kevät 2012

Gaiko matkusti Suomeen käsimatkatavarana matkustamossa ja turbulenssista huolimatta nukkui koko lennon ajan.
Suomessa oli kireä pakkanen paluumme aikaan ja lentokentän bussipysäkillä koira sai mielettömät pentuhepulit lumesta. Melkoinen muutos pienelle pennulle, joka vielä samana päivänä oli nautiskellut Hollannin hyvinkin lämpimästä ja keväisestä säästä, jossa lumesta ei ollut tietoakaan. Gaikon ihastus lumeen oli kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä. Pysäkille kaartanut kovaäänisesti suhahtava bussikaan ei hätkähdyttänyt. Olin suoraansanoen aivan äimänkäkenä, miten mikään ei tuntunut heilauttavan tämän pikkusamurain mielenrauhaa.

Gaikon sukulaisia:

Kuvien kopionti ja niiden esittäminen ominaan ehdottomasti kielletty.

Sivut

Gaiko